Jarmo Inget

Toimeentulotuki on lakisääteinen viimesijainen tuki, jonka tarkoitus on turvata ihmisarvon elämän edellyttämä perus toimeentulo.  Tuella on tarkoitus turvata niiden ihmisten toimeentulo, jotka eivät kykene itse hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää toimeentuloa muilla keinoilla. Siitä, kannustetaanko ja annetaanko näille ihmisille edes mahdollisuutta hankkia toimeentuloa työllä, olisi hyvä käydä keskustelua. Sillä toimeentulotuella eläminen ei sinänsä ole ihmisarvoista elämää, vaan se on nöyryyttävää ja sinällään tuhoaa ihmisen viimeisenkin kyvyn toimia jatkossa työelämässä. Se on kuin kaivo, josta on vaikea päästä pois sinne jouduttuaan. Valtaosa toimeentulotuki asiakkaista kykenee työhön oikein ohjattuna ja kannustettuna, ja näin voisi parantaa omaa asemaansa yhteiskunnassa työllä.
Sosiaalityö on tällä hetkellä täysin passivoivaa toimeentulotuen maksamista vailla päämäärää, koska toimeentulotuen maksamisen lisäksi muunlaiseen sosiaalityöhön ei ole resursseja. Näin ollen näyttää, että yksi sosiaalityön peruselementeistä, ihmisten integroiminen osaksi toimivaa yhteiskuntaa, on täysin jouduttu jättämään resurssipulan vuoksi.
Siitä, onko nykyinen tuki riittävä ihmisarvoisen elämän edellyttämään elämään, voidaan olla montaa mieltä. Selvää on, ettei sillä eläminen ole miellyttävää, mutta se on tällä hetkellä ainut järjestelmän ”kannustin” hakeutua töihin – Ennen kuin saamme kannustavamman ja toimivamman järjestelmän aikaiseksi.  Toisaalta ero tukien ja pienipalkkaisien alojen ero palkassa pitäisi olla tuntuva, että se kannustaisi ihmisiä siirtymään tukiverkostosta työelämään.  Nykyäänkin, perhe koosta riippuen, tukiverkostosta siirtymistä työelämään ei kaikissa tapauksissa voida pitää tarpeeksi houkutteleva, jos mittarina käytetään pelkästään rahaa.

Toimeentulotuki pitäisi olla viimesijainen lyhytaikainen tuki, mutta näin ei tutkimustuloksien valossa näytä olevan. Toimeentulotuen saajat ovat usein pitkäaikaisia asiakkaita. Tuella myös usein täydennetään ihmisten rahallista vajetta, joka aiheutuu muiden etuuksien pienuudesta.  Voidaan myös miettiä aiheuttaako köyhyys ihmisille ongelmia, kuten syrjäytymistä, vai aiheuttaako syrjäytyminen köyhyyttä? Päätös toimeentulotuen maksamisesta tehdään yleensä lyhyeksi aikaa. Lyhyt aikaisessa tuessa ongelmaksi muodostuu, se ettei asiakas pysty suunnittelemaan tulevaisuuttaan pitkälle ja se lisää epävarmuutta.

Vaikka toimeentulotukea saaneiden määrä on kasvanut, ei tukea saaneiden perheiden määrä kasvanut samassa suhteessa, vaan tukea saaneiden kotitalouksien koko kasvoi. Voidaanko edellä mainitusta päätellä, että toimeentulotuella eläneet perheet ovat saaneet lapsia ja heidän asemansa ei näin ollen ole ainakaan parantunut.  Toimeentulotuen määrä on huomattava menoerä kunnille ja valtiolle. Laman myötä tukea hakevien määrä kasvaa entisestään. Jo nyt vuoden 2009 alussa on huomattavissa nousu toimeentulotukihakemuksien määrässä. Tämä sinällään aiheuttaa valtion ja kuntien taloudelle lisäpaineita, mutta vaikeuttaa myös sosiaalityöntekijöiden jo nyt vaativaa työtä. Sosiaalityön resurssit tulevat entistä enemmän keskittymään vain toimeentulotuen myöntämiseen.

Toimeentulotuen saajissa eniten ovat kasvaneet nuoret ja vanhemmat ikäluokat. Tämä johtunee siitä, että yleensä nämä ikäluokat elävät pienimmillä yhteiskunnan tuilla, kuten opintotuki ja kansaneläke.  Vaihtoehtoisesti, että nämä ihmiset menisivät töihin, he hakevat toimeentulotukea, koska yhteiskuntamme sosiaalipolitiikka ei mahdollista työn tekemistä edes vähissä määrin.
Pahimmassa tapauksessa ihminen saattaa menettää yhden työpäivän takia koko kuukauden tuen tai tuen maksanut myöhästyy siinä määrin, että se on ominaan vaarantamaan ihmisarvoisen elämän edellyttämän perus toimeentulon. Työelämään pääseminen pitäisi tehdä entistä joustavammaksi, niin että tuensaaja voisi tienata pieniä määriä ilman, että se vaikuttaisi ensisijaiseen tukeen tai ainakaan vaikutus ei olisi suuri. Työmarkkinoille pääsyn pitäisi olla loiva mäki, eikä jyrkkä seinä.  Yhteiskuntamme ei saa perustua lähtökohtaan, että vain 8 tunnin työpäivä on oikein. Jokaiselle pitää tarjota mahdollisuus tehdä työtä kuntonsa mukaan. Tuntuu, että yhteiskuntamme on unohtanut työn perusolemuksen, kuntouttavan vaikutuksen. Myös nuorien tuensaajien määrä on kasvanut syrjäytymisen takia.

Ihmisiä pitäisi aktiivisemmin ohjata työhön. Pakkotyöllistäminenkään ei ole pois suljettu vaihtoehto, jos se tehdään ihmisarvoa kunnioittaen. Näkemykseni mukaan ihmisille pahinta on syrjäytyminen, yksinäisyys ja joutenolo. Onhan ihminen sosiaalinen perusolemukseltaan.

Jotta, järjestelmästä saataisiin kannustava, ei toimeentulotukea saisi vähentää täysin suhteessa saatuun palkkaan, jos henkilö tekee vähäisissä määrin työtä. Nykyinen järjestelmä, jossa henkilö saa pitää tienaamastaan palkasta vain 20 % tms., ei ole kannustava. Se on omiaan aiheuttamaan vain enemmän syrjäytymistä. Työnteossa kuntoudutaan, jolloin asiakkaat jaksavat pikku hiljaa tehdä enemmän ja tällöin edellä mainittu loivempi siirtyminen toimeentulotuelta työelämään tukisi tätä.

Useat ihmiset kokevat toimeentulotuen nöyryyttävänä köyhällistukena, eivätkä edes hae sitä vaikka heillä olisikin siihen oikeus ja tarve. Usein tukea hakevien itsetunto on heikko ja tuen hakeminen ei ainakaan paranna sitä. Nykyistä järjestelmää pidetään myös liiankin kontrolloivana, tai ainakin useimmat tuenhakijat pitävät. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei edes nykyinen kontrolli takaa aukotonta järjestelmää, vaan petkuttaminen on siltikin mahdollista. En niinkään olisi huolissani petkuttamisesta, vaan lähinnä siitä, että apua tarvitsevat ihmiset ovat juuri niitä, jotka eivät osaa tai jaksa pyytää apua. He eivät tiedä oikeuksiaan ja tämän kaltaisessa järjestelmässä vain vahvimmat voittavat, kun he osaavat vedota oikeuksiinsa. Näin ollen järjestelmä, jonka tarkoituksena on heikoimpien tukeminen, tukeekin vain vahvoja ja usein heikommat jäävät vaille tarvittavaa apua ja tukea. En olisi niinkään antamassa piiskaa vaan kannustamassa asiakkaita porkkanalla. En ole kieltämässä ja kaventamassa tukija. Vaan haluan mahdollistaa työn tekemisen joka tilanteessa.

On selvää, että edellä mainittuihin ongelmiin tarvittaisiin sosiaalitukijärjestelmän uudistuksia. Me voimme korvata nykyisen järjestelmän uudella kannustavammalla järjestelmällä tai tehdä nykyisestä järjestelmästä kannustavamman ja aktiivisesti ihmisiä ohjaavan. Lähtökohtana voidaan olettaa, että haluamme pitää jonkunlaisen perusturvan, täten järjestelmän tulee kannustaa ihmisiä työn tekemiseen. Näin ollen, jos haluamme pitää nykyisen järjestelmän, toimeentulotuen ylittävältä osalta tehdystä työstä pitää jäädä tarpeeksi rahaa käteen, että kuntouttavaa työtä on järkevää tehdä joka tilanteessa. Taulukko voisi olla progressiivinen. Esimerkiksi jokaisesta tienattua sataa euroa kohti asiakkaalta perittävä maksu kaksinkertaistuisi.  Esimerkiksi ensimmäisestä sataa euroa kohti vero olisi 15 %, seuraavaa sataa euroa kohti 30%, ja kolmatta sataa euroa kohti 60%. Oman näkemykseni mukaan edellä mainittu järjestely olisi omiaan aktivoimaan ihmisiä ja toisi myös kunnalle lisätuloja ja työvoimaa eritoten palvelualoille. Kannustava järjestelmä, jossa henkilön pitää ottaa vastuu itsestään, vahvistaa ihmisten henkilökohtaista vastuunottamista omasta elämästään ja käyttäytymisestä, jolloin yhteiskunnan negatiivisena pitämä käyttäytyminen vähenee, kuten esim. rikollisuus.
Lähtökohtana täytyy olla, niin yksilön kuin myös yhteiskunnan intressien sovittaminen yhteen, eli yksilöiden aktivoiminen ja toisaalta taas yhteiskunnan tarvitseman työvoiman saaminen. Oman käsitykseni mukaan molempien intressit toteutuisivat, jos ihmisten oikeutta työssäkäyntiin lisättäisiin, niin ettei työntekijä menetä tukija suoraan suhteessa ansaittuun palkkaan. Samaa progressiivistä porrastusta voitaisiin käyttää myös muiden sosiaalietuuksien maksuun, kuten esimerkiksi työttömyysturvan maksuun. Viimeksi mainitun osalta näin taidetaankin toimia, jossain suhteessa.

Toimeentulotuki palveluiden saatavuus

Palveluiden saatavuudessa on ilmennyt suuria eroja. Nyt laki toimeentulotuesta on hyvinkin tulkinnanvarainen. Se mahdollistaa hyvin pitkälle erilaisia tulkintoja paikkakunnilla.  Toimintatavat saattavat vaihdella jopa suurempien kaupunkien sisällä. On huolestuttavaa ajatella, että viimesijaisen etuuden, jolla on tarkoitus turvata ihmisarvoisen elämän edellyttämä elämä, myöntöperusteet saattavat vaihdella paikkakunnittain. Näkisin parempana asiana valtakunnallisesti yhteneväiset tavat. Toki esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön ”opas – toimeentulotukilain soveltajalle” tarkoituksena on toimintaohjeiden selkeyttäminen, mutta se kertoo myös lain sallimista tulkintavaihtoehdoista. On ymmärrettävää, ettei lakia voida säätää yksityiskohtaisesti ja soveltamistilanteet muuttuvat yhteiskunnan mukana. Seuraavaksi käsiteltävällä perustulomallilla päästäisiin useista tulkintaongelmista pois. Norminmukaisesti maksettavaan toimeentuloon ei liittyisi enää nykyisen kaltaisia tulkinta ongelmia.

Vaihtoehto – perustulomalli?

En näe nykyisen kaltaisen toimeentulotuen siirtämistä Kelan maksettavaksi mahdollisena ratkaisua. Tämän kaltaisen järjestelyn ongelmat olisivat hyötyä suuremmat. Varsinkin, jos tarkoitus olisi perustaa kahdenluukun järjestelmä, jossa Kela maksaisi normin mukaisen toimeentulotuen ja sosiaalitoimistot harkinnanvaraisen. Järjestely vaatisin saman tai jopa suuremmat resurssit ja sosiaalitoimiston asiakkaat leimautuisivat entisestään ongelma tapauksiksi. Sosiaalitoimisto miellettäisiin ongelma tapauksien asiointi paikaksi.

Vaihtoehtoisena järjestelmänä voisimme miettiä järjestelmää, jossa jokainen Suomessa oleskeleva Suomen kansalainen saisi tietynmäärän rahaa kuukaudessa. Jokaisen oma valinta olisi tällöin tekeekö hän töitä. Maksettava raha summa ei saisi olla niin iso, että se kannustaisi syrjäytymään työelämästä. Kyseisen kaltaisilla järjestelmillä on monta nimeä, perustulo, kansalaispalkka tms.
Kokoomuslaiset ovat puhuneet negatiivisesta tuloverotuksesta.  Olipa järjestelmällä mikä tahansa nimi, tarkoittaisi se verotuksen kovenemista suhteessa maksettuun kansalaispalkkaan. Tietysti, jos henkilö jättää kansalaispalkan nostamatta, olisi verotus taas vastaavasti löyhempi. Edellä kuvatun kaltaisissa ratkaisuissa meidän ei tarvitsisi miettiä enää, että onko maksettavat sosiaalietuudet liian lähellä pienipalkkaisia töitä, koska henkilö voisi kansalaispalkan lisäksi tehdä haluamaansa työtä, myös pienipalkkaisia töitä. Myös useilla aloilla ongelmaksi koettu, pimeätyövoima, tulisi vähenemään, koska ihmiset eivät menettäisi sosiaaliturvaansa.  Järjestelmään voisi lisätä säädökset erityisesti pimeäntyön kitkemiseksi.  Perustoimeentulomalli vähentäisi väärinkäytön riskiä ja toisi avoimuutta nykyiseen järjestelmään. Nykyinen toimeentulotuki ei ole avointa toimintaa ja sen myöntämisperusteet vaihtelevat paikkakunnittain, jopa viraston sisällä. Kansalaisilla ei ole käsitystä toimeentulotuen myöntämisestä ja näin ollen se lisää negatiivista ja epäilevää suhtautumista tukeen. Useilla kansalaisilla on nykyään ennakkoluuloja toimeentulotukea kohtaan juuri siihen liittyvän harkintavallan takia. Nykyinen toimeentulotuki järjestelmä on työläs, niin asiakkaalle kuin myös sosiaalityöntekijälle. Se vaatii huikeita tuntimääriä molemmilta. Kansalaispalkassa edellä mainittua ongelmaa ei olisi, koska siihen ei vaadittaisi muuta kuin, että on Suomessa asuva Suomen kansalainen. Jokainen saisi käyttää rahan parhaaksi näkemällään tavalla. Suomessa asunto on ns. ”pyhä lehmä”. Näin ollen kansalaispalkan lisäksi pitäisi olla nykyisen kaltainen asumistukijärjestelmä.  Kansalaispalkka järjestelmässä lukuisia tukija voitaisiin lakkauttaa, kuten esim. opintotuki (lainaosuutta lukuun ottamatta?).  Asiakkaille jäisi enemmän aikaa työn hakemiseen ja elämää voisi suunnitella pitemmällä tähtäimellä. 

Oma tulkintani on työtä korostavaa ja oikein ohjattuna vastuun antamista itse asiakkaalle omasta elämästään. Tulkintaani voidaankin pitää sekä oikeistolaisena, että myös vasemmistolaisena. Tarkoitukseni on vain, ettei sosiaalipolitiikassa pääarvo saa olla puoluepolitiikalla, vaan kansalaistemme hyvinvoinnin turvaaminen tulee olla ensisijainen lähtökohta. Puolueeseen katsomatta, meidän tulee hyväksyä se lähtökohta, että muissakin puolueissa ja puolueiden ulkopuolella on viisaita ihmisiä, joiden ideoita tulee kuunnella. 
Itse olen hyvin avoin ja valmis tutkimaan eri perustulomalleja.
Nyt tällä hetkellä, toivon hätä ratkaisuna nykyisen järjestelmän muuttamista siten, että se kannustaisi työn tekemiseen, koska uuden perustulomallisen järjestelmän saaminen vaatii suunnattoman paljon harkinta ja tulee viemään pitkän aikaa ennen kuin sellaista voitaisiin ottaa käyttöön. Ihmisille pitää nykyisessä järjestelmässä antaa mahdollisuus työntekoon progressiivisen ansiovähennyksen turvin. Puolueiden erinäkemykset kyseisen järjestelmän sisällöstä ovatkin olleet esteenä sen kehittämiselle. Asiaa käsittelemään pitäisi perustaa työryhmiä.